Tilauslomake
Uusin lehti
Arkisto
Mediatiedot
Yhteystiedot
Näyn takana
Palaute
Kauppa
|
|
|
NÄKY 3/10
 |
5
Pääkirjoitus
6
Sonaatteja Jumalan sydämeltä Halo Ensemble -orkesterissa soittavat nuoret
klassisen
musiikin ammattilaiset Jumalan kunniaksi. Sellisti Pauliina Pölönen kertoo,
millaista
on elää taiteilijana seurakunnan
keskellä.
10
Sanan äärellä Afrikassa
Lähetysjärjestö Out of Africa rakentaa raamattukoulua Itä-Afrikan Malawiin.
OOA
uskoo
kolmivuotiseen raamattukouluun,
josta
nuoret palaavat muuttuneina.
14
Uskossa on järkeä
Teologi
Stefan Gustavsson vieraili Suomen
yliopistoissa maaliskuussa. Hän rohkaisee
kristittyjä käyttämään argumentteja uskonsa
puolustukseksi Jeesuksen ja apostolien
esimerkin
mukaan.
18
Kohti tervettä maskuliinisuutta
Jumala
kutsuu miehestä esiin rohkean sankarin, joka saa olla perheensä turvakallio.
Tosi
miehen rinnalla naisen kauneuskin
puhkeaa
uuteen kukkaan.
21
30 vuotta Israelin kaduilla
Juutalainen evankelista Jakov Damkani
tulee
syksyllä Suomeen. Hänen järjestönsä
on
levittänyt sanomaa Messiaasta juutalaisille jo 1980-luvun alusta.
24
Raamattu ja perhe:
Uskallatko
kasvattaa?
Joskus vanhemman tekisi mieli olla lapselleen rento kaveri, mutta rakkaus
vaatii rajoja.
26
Profeetallinen näkykulma:
Tasapainottelua profetioiden kanssa
Jeesuksen
takaisin tulosta ja uskoville satelevista siunauksista on annettu lukuisia
profetioita. Siunausten kääntöpuolesta, hengellisestä sodankäynnistä,
unohdetaan mainita.
28
Hengellisesti pimenevä Eurooppa
Entisellä
lähetysmantereella kristillisen
uskon
vaikutus jokapäiväisessä elämässä
heikkenee
hiljalleen. Vain jatkuvasti uudistuva seurakunta voi vastata maanosan
haasteisiin.
32
Maailmalla tapahtuu
33
Romppanen
34
Nuori paimen
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät |
|
|
 |
|
NÄKY 2/10
 |
5
Pääkirjoitus
6
Sanaa, puuhaa ja yhteyttä
Vuoden evankelioimisteko -palkinnolla palkituissa Kids Action Night
-illoissa kutsutaan lapsia Jeesuksen luo. Näky-lehti haastatteli pastori
Kari Hämäläistä ja vieraili Järven- pään Vapaaseurakunnan Kids-illassa.
10
Meillä on vastuu toisistamme
Tampereen Helluntaiseurakunnan pastori Usko Katto on huomannut, että
toisista vastuun ottaminen vie meitä lähelle Jumalaa. Periaatetta
sovelletaan seurakunnan nuoriso- työssä ja suosituissa Wake Up -illoissa.
14
Ylistys nousee Brasiliasta
Brasilialainen ylistyksenjohtaja Ana Paula Valadão Bessa tunnetaan suurista
ylistyskokouksistaan, joita hän on järjestänyt ympäri maailman. Toukokuussa
rouva Valadão Bessa ja hänen ryhmänsä tulevat Suomeen.
18
Etsintää, taistelua, näytöstä
Nuorisotyöntekijä Ari Paloheimo muistuttaa, että kovankin ulkokuorensa alla
teini-ikäiset pojat tarvitsevat rohkaisua. Uskovia nuoria aikuisia
tarvittaisiin näyttämään esimerkkiä.
21
SuomiTV korostaa arvoja
Uusi perheille suunnattu televisiokanava SuomiTV välttää väkivaltaa
ohjelmistossaan. Kanavan toimitusjohtaja Jarmo Kalliola ker- too, miten
kaikki sai alkunsa.
24
Raamattu ja perhe: Perheelle vain parasta
Kun annat aikaa lapsellesi, hän ei unohda sitä koskaan. Perheen tulee olla
tärkeysjär- jestyksessä aina ensimmäisenä.
26
Profeetallinen näkykulma: Sanaa vai sanahelinää?
Profetiat eivät aina toteudu. Pastori Kenneth Witick neuvoo, miten kristitty
voi koetella saamiaan profetioita.
28
Kansojen rukoushuone
IHOP-rukouskeskuksessa Yhdysvalloissa voi osallistua rukouskokoukseen, joka
alkoi vuonna 1999. Keskus palvelee ihmisiä myös ruoka-avustuksin ja
terveydenhoitopalveluin.
32
Maailmalla tapahtuu
33
Romppanen
34
Nuori paimen
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät |
|
|
 |
NÄKY 1/10
5 |
Pääkirjoitus
6
Never give up - Periksi ei anneta Elämä on opettanut Suur-Helsingin
seurakunnan pastorille Rauno Kokkolalle sisukkuutta. Voimakkaan herätyksen
aikana syntyneessä Suhessa kasvatetaan nuoria johtajuuteen.
10
Taivaallinen soundi Higher Ground sai alkunsa rakkaudesta aitoon mustaan
gospelmusiikkiin. Hanna- Maria Heleniuksen ja Veli-Matti Salmisen johtama
kuoro ja bändi konsertoivat Savoy- teatterissa joulun alla.
14
Pojatkin ovat herkkiä Näky-lehden uusi sarja käsittelee miehen elämänkaarta
lapsuudesta vanhuuteen asti. Rehtori Jan Cedercreutz pohtii pojan elämää
Raamatun valossa.
18
Vainottuja mutta ei hylättyjä Vielä 2010-luvulla on monia maita, joissa
kristittyjen vähemmistö joutuu pelkäämään vapautensa, terveytensä tai jopa
henkensä tähden. Mutta vainotkaan eivät pysty hillitsemään seurakunnan
kasvua.
22
Anna uskolle aikaa Usko on lahja, joka vahvistuu hiljalleen, kun opimme
tuntemaan Jeesusta syvemmin. Usko ei ole passiivista, vaan se saa meidät
toimimaan Jumalan tahdon mukaan.
24
Profeetallinen näkykulma: Pimeässä loistava lamppu Lopunaikojen profetioista
on tehty jos minkälaisia tulkintoja. Parhaimmillaan profetia on pimeässä
loistava lamppu, joka rohkaisee uskovaa paljastamalla, mitä on tapahtuva.
26
Raamattu ja nainen: Sydämen suursiivous Uuden vuoden käynnistyttyä on hyvä
antaa Jeesuksen puhdistaa sydän sellaisista asioista, jotka eivät tuota
hedelmää.
28
Arkipäivän ihmeitä Pastori Bill Johnsonin raamattukoulussa Kaliforniassa
opiskelijoita rohkaistaan toteuttamaan uskoaan käytännössä. Opiskelijat ovat
saaneet todistaa monia ihmeitä.32
Maailmalla tapahtuu33
Romppanen
34
Nuori paimen
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät |
|
|
 |
NÄKY 6/09
 |
5
Pääkirjoitus
6
Ja Jumala loi tähtitieteen
Rovasti Risto Heikkilä on tutkinut tähtitiedettä vuosikymmenien ajan. Tähdet
ovat opettaneet hänelle Jumalan suuruudesta, vaikka kaikkea totuutta ei
tiedekään pysty selittämään.
10
Leffat leiviskänä
Kimmo Kestilän ohjaama elokuva Fight or Die sai ensi-iltansa syksyllä
2009. Mies on tiennyt jo pikkupojasta asti, että elokuvat ovat hänen
leiviskänsä.
14
Rukouksen majakka
Näky-lehti vieraili Espoon Majakka-seurakunnassa, joka muutti juuri uusiin
tiloihin. Rukous on tehnyt seurakunnassa ihmeitä.
18
Profeetallinen näkykulma:
Onko yhteydelle rajoja?
Yhteys eri kirkkojen välillä on ilahduttavasti lisääntynyt. Tärkeimmistä
uskonopeista ei kuitenkaan voi poiketa edes ekumenian
nimissä.
20
Raamattu ja nainen: Lahjoja tulvillaan
Minkälaisia kykyjä Jumala on sinulle antanut? Lahjat, taipumukset ja
unelmat auttavat sinua löytämään Jumalan suunnitelman elämällesi.
24
Jumalallinen taloudenhoito 6/6:
Herra - sinun huolenpitäjäsi
Jumala haluaa palvelijansa parasta myös
raha-asioissa. Psalmin 35 mukaan Hän jopa
iloitsee siitä, että saa siunata meitä.
26
Pakettitalkoot Moldovassa
Kymmenen vuotta toiminut Missio Moldova on kristillinen järjestö, joka
auttaa vähäosaisia moldovalaisia sekä aineellisesti että hengellisesti.
Mission vuosi huipentuu suureen joulujuhlaan.
28
Jerusalemin ääni Brysselissä
Tomas Sandell ja hänen johtamansa European Coalition for Israel -järjestö
pitää Israelin puolta Euroopan unionissa. Sandellin mielestä kristityt
voisivat osallistua politiikkaan entistä rohkeammin.
32
Maailmalla tapahtuu
33
Romppanen
34
Nuori paimen
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät
41
Muut lehdet |
|
|
 |
|
NÄKY 5/09
 |
5
Pääkirjoitus
6
Ihmissuhteet etusijalla Näky-lehti kävi tutustumassa Elävä Sana
-seurakuntaan. Pastori Peter Hackzellin mukaan seurakunnista lähdetään
useimmin sosiaalisista syistä, joten ihmissuhteiden vaaliminen on tärkeää.10
Sanaa kaikilla aisteilla Vivamon Raamattukylässä tutut kertomukset heräävät
eloon. Näky Raamattukylästä syntyi Kalevi Rautjoen sekä Anna-Mari ja Pekka
Kaskisen sydämessä.14
Jeesuksen rokkari Vaasalainen rockmuusikko Pontus J. Back kävi lähellä
kuolemaa ja sai uuden mahdollisuuden. Enää hän ei yritä mahtua kuviteltuun
uskovaisen muottiin vaan uskaltaa olla oma itsensä.18
Profeetallinen Näkykulma: Tulevaisuuden seurakunta Jeesus hyväksyi
joukkoonsa syntiset ja rikkinäiset. Hyväksytäänkö heidät myös meidän
seurakuntaamme?20
Raamattu ja nainen: Suurin on rakkaus Rakkautta ei voi ansaita olemalla
tehokas ja aikaansaava. Opettele katsomaan itseäsi Jumalan silmin, sillä
vain rakastettu voi rakastaa muita.23
Afrikan portti avoinna Pedro Reyes-Castron järjestö Ojennettu käsi jakaa
evankeliumia ja aineellista apua Espanjan muslimisiirtolaisille Almeriassa,
Afrikan portilla.26
Iloa kylvämässä Pääkaupunkiseudun Urbaanissa Unelmassa palveltiin
lähimmäisiä iloisessa yhteishengessä. Seurakunnat olivat järjestelyissä
aktiivisesti mukana.30
Jumalallinen taloudenhoito 5/6: Antaminen elämäntapana Antaminen on paljon
muutakin kuin rahan pudottamista uhrikoppaan. Se on sydämen asenne, jonka
voi oppia.32
Maailmalla tapahtuu: uutisia muualta maailmasta33
Romppanen34
Nuori paimen36
Musapalsta38
Kirjahyllystä40
Menonäkymät41
Muut lehdet |
|
|
 |
|
NÄKY 4/09
 |
5
Pääkirjoitus
6
Juutalaisyhteisöllisyyttä suomalaisittain Yhteisöllinen elämäntapa on
Israelissa mel keinpä itsestään selvää. Mutta millaisena synagogayhteisön
heimouskollisuus näyttäytyy tuhansien järvien maassa?10
Yhteys vahvistaa uskoa Lämmin yhteistyötahto eri kirkkokuntien edustajien
välillä ilahdutti Näky-konferens sissa, joka järjestettiin 5.-6.6.2009
Lahden Wanhassa Walimossa.14
Apostoli henkensä kaupalla Egyptiläinen koptipappi Zakaria Botross elää
avoimesti Kristuksen seuraajana ja apostolina islamin sydämessä - monesti
kuolemaa uhmaten.17
Hallelujah everyone! Grammy-palkittu gospelmuusikko Michael W. Smith
konsertoi helatorstaina Tampereen Break Forth -tapahtumassa.20
Profeetallinen Näkykulma: ”Aarretta mä metsästän!” Jumalan voiman
yhdistäminen ilosanoman kertomiseen kiinnostaa monia ei-vielä-usko via.
Kokeile vaikka!23
Ihmeitä ja merkkejä Mosambikissa Maadi Adel ja Suvi Järvensivu opiskelivat
Heidi ja Rolland Bakerin Mosambikiin perustamassa kansainvälisessä
lähetyskoulussa. Afrikassa vietetty aika muutti jotain pysyvästi.26
Raamatullinen nainen: ”Yhdessä olemme enemmän”28
Morris Cerullo elokuussa Suomeen Parantajaevankelista Cerullo on Helsingin
Saalemissa järjestettävän Tuoretta Tulta -tapahtuman pääpuhuja. Illassa
keskitytään uskovien hengelliseen varustamiseen.30
Urbaani unelma 2009 Tänä vuonna tapahtuman otsikoksi on valittu ”Päivä,
jolloin kaikki tekevät hyvää”.32
Jumalallinen taloudenhoito 4/6: Köyhän kymmenykset Intialainen mies sai itse
nähdä, kuinka Jumala oli uskollinen Sanassaan antamilleen lupauksille - kun
hän itse uskoi ja luotti niihin.34
Nuori paimen35
Romppanen36
Musapalsta38
Kirjahyllystä40
Menonäkymät |
|
|
 |
|
NÄKY 3/09
 |
5
Pääkirjoitus
6
UU-pääkoordinaattori Jose Turunen:
”Tässä kutsumuksessa ei raha tai asema
merkitse.”
9
Ruotsiin muuttanut Katri Pyykkönen:
”Livets Ordin yliopistossa Uppsalassa
yhdistyvät akateemiset opinnot ja usko
herätykseen.”
12
Voiko armo koskaan olla halpaa?
Armon vastaanottaminen on ainoa keino elää
kristillistä
elämää.
14
Julkilausuma elämän puolesta
Pomarkkulainen Sari Kaunisto sekä hämeenlinnalainen Heini Paajanen osoittivat vetoomuksen syntymättömien lasten puolesta
presidentti Tarja Haloselle.
17
Erään meksikolaisseurakunnan tarina
Peter ja Pia Hackzell sekä Jani Pellikka vietti-
vät lähes kuukauden Meksikossa ja osallistuivat siellä Master Builderkussille.
20
Profeetallinen Näkykulma: Wilkersonin
profetia kommenttipuheenvuoroin
Kysyimme kahdelta kirkkokunnan johtajalta,
mitä he viestistä ajattelivat.
22
Brysselin sydämessä
Eija-Riitta Korhola liputtaa moniäänisen
Euroopan puolesta. Vain moniarvoisessa
keskustelukulttuurissa on mahdollista kuulla
ja tulla kuulluksi.
24
Raamatullinen nainen: ”Älä mistään
murehdi”
Ihminen on kutsuttu elämään yltäkylläistä
elämää Kristuksessa. Siksi elämässä ei kannata aina tuijotella vallitseviin epäkohtiin.
26
Mongolia - vastakohtien maa
Järvenpään vapaaseurakunta lähetti maaliskuun lopulla aktiotiimin Mongoliaan.
28
Syntyi Elämän Sana City
Pastorit Seppo Pehkonen ja Håkan Westergård yhdistivät vuosien tuntemisen jälkeen
voimansa ja perustivat Helsinkiin uuden
seurakunnan.
31
Romppanen
32
Jumalallinen taloudenhoito 3/6: Taloudel-
liseen vapauteen!
Taloudellisen laman aikana on hyvä tietää,
miten omaa taloutta kannattaa hoitaa.
35
Nuori paimen
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät |
|
|
 |
NÄKY 2/09
 |
5
Pääkirjoitus
6
Rikotusta eheä?
– Voittoisa armeija pitää kaatuneistaan ja
haavoittuneistaan hyvää huolta, pastori-tera-
peutti Seppo Jokinen perustelee RE-koulutuksen tarvetta.
10
Yhä suurempi jano
Terhi Harperia voi hyvällä syyllä kutsua ylistyksen ammattilaiseksi. –
Ylistys ei ole laula-
mista tai soittamista, vaan sydämen asenne,
hän vakuuttaa.
14
Jumalan seikkailuissa
– Turkista lähtiessäni olin oppinut täyttämään yksinäisyyteni ja
vapaa-aikani Jumalalla, luokanopettajaksi valmistunut lähetti
Tiinamari Higham kertoo.
16
Kristuksen takaisinpaluun teologia
Käsitys Jeesuksen paluun kaksiosaisuudesta
lienee
Suomessa melko vallitseva näkemys.
Mutta onko uskovien ylöstempaus kaksiosainen? Tai onko vaivanaika
seitsenvuotinen?
20
Profeetallinen Näkykulma:
– Jeesuksen takaisinpaluuta koskeva näky
näytettiin minulle yöllä nukkuessani vuonna
2006. Uskon, että se on pyhä, vakava ja Raa-
matun Sanan mukainen, Joensuun vapaa-
seurakunnan aktiivijäsen Jyrki Manninen
kirjoittaa.
23
”Juutalaisuus antoi uutta syvyyttä”
Matti ja Elisabet Saranpää muuttivat viisi
vuotta sitten Israeliin. Viime syksynä he palasivat takaisin Suomeen. Mitä
juutalaisuus
omaan Kristus-uskoon antoi?
26
Raamatullinen nainen: Säilytä rauhasi
ja elä rohkeasti
Jatkuvasti samojen ongelmien kanssa painiessamme alamme alamme harmitella,
kun
unelmamme eivät toteudukaan. Näinkö
Jumala tahtoo meidän elävän?
28
Nuori paimen
29
Romppanen
30
Valta vaihtui, mikä muuttui?
Mitä voimme odottaa uudelta Amerikan presidentiltä Barak Obamalta?
33
Jumalallinen taloudenhoito 2/6: Tavoitteena taloudellinen riippumattomuus
Lasse Wendelin pohtii kirjoituksessaan, mitä
käsite taloudellinen menestys tarkoittaa.
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät
|
|
|
 |
|
NÄKY 1/09
 |
5
Pääkirjoitus 6 Ideoita taivaasta
Nina Nordman ja Anne Salenius-Riipinen pysähtyivät pohtimaan, saako
uskova ansaita elantonsa myyntituotteillaan. Miksipä ei?
10 Heidi Mönkkönen Etelä-Afrikassa:
”Parantumiskoulussa tapahtuu jatkuvasti ihmeitä.”14
Sillanrakentamista IMAGINE 2009 on taiteilijoille, taidealoja
opiskeleville, pastoreille ja seurakuntien johtajille suunnattu
tapahtuma.16 Profeetallinen
Näkykulma Profetia uuden liiton valossa: seuraammeko pelon, olosuhteiden
vai mammonan ääntä? 20 Hoitokoti
kristillisellä arvopohjalla Tulevaisuuden portin toiminta on suunnattu
mielenterveysongelmista ja masennuksesta kärsiville nuorille ja nuorille
aikuisille. Terapiassa huomioidaan myös hengellisyys.
23 Liian varhain kuolleet Hotelli
Arthurin juhlasalissa sytytettiin viattomien lasten päivänä 63 punaista
kynttilää Suomessa abortoitujen lasten muistoksi.
24 Taantuman lahja? Taloudelliset taantumat ovat kautta
historian seuranneet sykleittäin toisiaan. Kukaan ei tiedä, kuinka
kauan nykyinen lama tulee kestämään. Taantuma paljastaa
taloussuunnittelumme heikkoudet. Mitä se voisi meille opettaa? 28 Nuori
paimen 29 Romppanen
30 Raamatullinen nainen & perhe 2/2 Opettele puhumaan
kauniita asioita läheisistäsi. Arvosta ja kunnioita puolisoasi, vaikka
hänestä löytyisikin piirteitä, jotka toivoisit voivasi muuttaa. Et voi
muuttaa kuin itseäsi. 33
Jumalallinen taloudenhoito 1/6 Kristityn olisi hyvä opetella soveltamaan
raamatullisia taloudenhoitoperiaatteita taloudenhoidossaan. Velaton
elämäntapa on hyvä tavoite. 36
Musapalsta 38 Kirjahyllystä
40 Menonäkymät |
|
|
 |
|
NÄKY 6/08

|
5
Pääkirjoitus
6
Ilmasto muuttuu, miten?
Akatemiaprofessori Markku Kulmala tietää, että ilmastonmuutos on
totisinta totta. Ilmasto muuttuu, mutta kukaan ei tiedä miten.
10
Usko ja Suomi 2008 -tutkimus yllätti:
15-24-vuotiaiden ryhmässä uudestisyntyneiden osuus lähes
kolminkertaistui muutamassa vuodessa.
12
Pastori Alexander Venter:
Jos seurakunta menettää suolaisuutensa, kansakunta on vaarassa ajautua
pahuuden valtaan.
16
Jouluevankeliumi: Näetkö kuninkaan?
Idän tietäjät olivat viisaita ja oppineita miehiä. Voisimmeko yhä oppia
heiltä jotain?
18
Etsivä löytää
Maggie Jägerhult kiinnostui juutalaisten elämästä jo pikkutyttönä.
Kansan paluumuutosta Israeliin muodostui lopulta laaja-alainen
elämäntehtävä.
22
Larry Stockstill: Ravistelulla tarkoitus
Tehtävään astumista edeltää aina omien voimien murtaminen. Sen
seurauksena ihminen menettää luottamuksen itseensä täysin.
26
Rakas rukous: Rukous ei jää tähän
Vaikka Rakas rukous -teemavuosi päättyy, rukous tuskin lakkaa. Tavoite
on päästä niin lähelle Jumalaa, kuin se vain tässä elämässä on
mahdollista.
28
Fida auttaa Kongon pakolaisia
Yli 1,6 miljoonaa pakolaista kärsii Kongon demokraattisen tasavallan
levottomuuksista.
29
Romppanen
30
Raamatullinen nainen: Kristus minussa
Vihollinen pyrkii yhtenään sotkemaan elämäämme. Siksi meidän tulee
taistella perheemme, avioliittomme sekä ihmissuhteittemme puolesta
toteuttamalla Jumalan tahtoa.
33
Nuori paimen
34
Seurakunta - mysteeri täynnä rakkautta
Pastori Paul Raja-aho näkee evankeliumin julistamisen ja seurakunnan
merkityksen tärkeämpänä kuin koskaan.
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät
|
|
|
 |
NÄKY 5/08
 |
5
Pääkirjoitus
6
Kuvareportaasi UU-tapahtumasta
10
Syvyyttä suhteeseen avioliittoleiriltä
Kaksi vuoden naimisissa ollutta pariskuntaa osallistui kesällä viikon
mittaiselle avioliittoleirille Pieksämäellä. Millaisia eväitä reissusta
arkeen tarttui?
14
”Jumala paransi minut”
Järvenpääläinen Kirsi Koskinen parantui viime kesänä Morbus Crohn
-nimisestä ruuan sulatuselimistön sairaudesta.
18
Kristus-päivänä sovinto ja yhteys
Lokakuun 18. päivänä Turku-hallissa järjestettävässä Kristus-päivässä
etsitään sovitusta menneisyyden haavoihin sekä yhteyttä, joka
mahdollistaa kirkkokuntarajat ylittävän rukouksen.
22
Jeesus jalkautui Ouluun
Totuus08-tapahtuman konsepti oli yksinkertainen: ilmaista hyvää ja
mahdollisuus hen- gellisistä asioista keskustelemiseen.
24
Trans4mission
Nuorille aikuisille suunnattu lähetyskonfe- renssi etsii keinoja, kuinka
juuri aikuisiksi kasvaneet voisivat löytää paikkansa lähetys- työssä.
26
Jarmo Sormunen & irtiotto kirkkolaivasta
18 vuotta luterilaista kirkkoa palvellut monille tuttu radioääni päätti
viime keväänä luopua pappisoikeuksistaan ja erota kirkosta.
29
Romppanen
30
Raamatullinen nainen: Nyt jalkoja pesemään!
Jeesus pesi opetuslastensa jalat. Maria pesi Jeesuksen jalat
kyynelillään. Milloin sinä olet viimeksi pessyt jonkun jalat?
33
Nuori paimen
34
Mikä ihmeen Out of Africa?
Moni tuntee afrikkalaisen esirukoilijan Michael Howardin TV7:stä. Mutta
mikä se järjestö olikaan...
Out of A...?
Mikä auto? Out of Africa? Siis sen Meryl Streepin leffan mukaanko?
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät |
|
|
 |
NÄKY 4/08
 |
5
Pääkirjoitus
6
Kaukana kiilusilmäinen fanaattisuus
Yhteiskristillinen Alfa tarjoaa mainion tavan tutustua kristinuskon
ydinkysymyksiin.
8
Lahden Kääntöpiiri & Wanha Walimo
Seurakunta juhli toteutunutta unelmaa toukokuun lopulla. Voisivatko
muutkin seurakunnat rahoittaa toimintaansa samoin?
10
37 vuotta miehen roolissa
Hollantilaissyntyisen Luisan tie naiseuteen oli pitkä ja kivinen. –
Jumalan parantava voima on ihmeellinen, Luisa sanoo nyt.
13
Tällaista aikaa varten
Mal Fletcher pohtii, miten kristillinen seura- kunta voisi
nyky-yhteiskunnassa toimia entistä paremmin vaikuttavana voimana.
16
”Isäni nimi on Jumala”
Anna-Maija Poméllilla on näky Jumalasta Isänä, joka hoitaa ja eheyttää
särkyneen.
20
Tampereen kristillinen yhteisö 20 vuotta
– Jumalan hämmästyttävä armo kuuluu jokaiselle suomalaiselle,
Sterlingit sanovat.
22
Rakas rukous 3/5: Ilmassa Jumalan läsnäolon odotusta
Koko maailmaa ravistellaan. Totutusti vakaat ja muuttumattomat asiat
ovat jatkuvan muutoksen kourissa.
24
Urbaani Unelma & kokemus rakkaudesta
Pääkaupunkiseudulla järjestetään 6.-10.8. jo toista kertaa
laajapohjainen Urbaani unelma.
26
14-vuotiaan rukous näytti suunnan
– Jos minua kyvykkäämmät kieltäytyvät, minä olen halukas palvelemaan
elämälläni valtakuntasi asiaa, Hannu Vuorinen muistaa nuorena
rukoilleensa.
29
Romppanen
30
Raamatullinen nainen: Ei palveltavaksi...
Meidän tulisi opetella käyttämään lahjojamme Jumalan antaman näyn
mukaan. Elämmehän täällä muita palvellaksemme, Carmen Mäkinen
kirjoittaa.
33
Nuori paimen
34
Ihanteet ja ihmisen luonne
Mistä ihmisluonnossa on kysymys? Ainoastaan synnynnäisistä
ominaisuuksista? Raamatun ihmiskuva lähtee siitä, että ihminen on
Jumalan hyvä luomus.
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät |
|
|
 |
NÄKY 3/08
 |
5
Pääkirjoitus
6
Evankelista Johannes
Amritzer:
”Jumala on kutsunut minut papiksi niille, jotka eivät tavallisesti käy
seurakunnassa.”
8
Markku Koivisto ja uusi
kirkkokunta
Koivisto kertoi viime pääsiäisenä luopuvansa pappisvirastaan ja
perustavansa uuden uskonnollisen yhdyskunnan. Miksi juuri nyt?
12
Kumppani ja apu
Raamatussa puhutaan
paljon puolisoiden välisestä suhteesta. Keskiössä on kumppanuus ja
molemminpuolisena apuna toimiminen.
16
Pienten alkujen päivä
Intialainen
piispa Ernest Komanapalli toimii nykyään 1500 seurakunnan piispana
Hyde- rabadissa. Kaikki lähti liikkeelle parin spitaalisen
kohtaamisesta.
20
Menestys vai luonne?
Riittääkö, että
olemme työssämme hyviä vai pitääkö luonteeseenkin kiinnittää huomiota?
Kumpi on tärkeämpää, mitä olemme vai mitä teemme?
22
Rakas rukous 2/5: Mitä
näemme?
Paavali kohtasi paljon kristittyjen vajavai- suutta ja lihallisuutta.
Samaan aikaan hän näki jotain enemmän: ihmiset Kristuksessa.
25
Nuori paimen
26
Floridan Lakeland
Amerikassa on jälleen
puhjennut herätys, jonka piirissä tapahtuu merkittäviä ihmeitä.
Keskushahmona on kanadalainen Todd Bentley.
29
Romppanen
30
Raamatullinen nainen:
Rakasta itseäsi!
Et ole samanlainen
kuin joku toinen. Jumala suunnitteli sinut tarkkaan, viimeistä piirtoa
myöten jo äitisi kohdussa.
34
Kymmenen käskyä: ”Älä
varasta”
Varastaminen tekona on hämärtynyt. Olemme nykyään enemmän huolissamme
kiinni jäämisestä kuin siitä, mitä varkaus meille tekee.
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät |
|
|
 |
|
NÄKY 2/08

|
5
Pääkirjoitus
6
Nuorta mediaenergiaa
Salli ja Ville
Nuoraho ovat täynnä ideoita ja täynnä luovuutta.
9
Eurooppa pimenee?
EU kehotti lokakuussa
jäsenmaidensa opetusviranomaisia ottamaan kriittisen kannan tieteen
vaihtoehdoksi pyrkivän kreationismin opetukseen.
12
Missä mennään Suomi?
Kalevi Lehtinen ja
Maarit Eronen seuraavat aitiopaikalta Suomen hengellistä kehitystä. –
Seurakunnan tilanne on tänään paljon vakavampi kuin 40 vuotta sitten.
Ateismi on tullut aggressiivisemmaksi ja kristillisyys kesymmäksi,
Kalevi Lehtinen arvioi.
16
Erilainen lähetystehtävä
Mitä jos
lähetystyö tuotaisiin kotiovellesi? Näin käy kotinsa ovet huostaan
otetuille lapsille avaavalle.
20
Mitä on hengellinen
kypsyys? –
Elämää on pakko tarkastella rehellisesti. Mikä minusta oikein tuli,
pastori Paul Raja- aho kysyy.
22
Rakas rukous 1/5
Sarjan ensimmäisessä
osassa tarkastellaan seurakuntien innostavaa rukouselämää.
25
Nuori paimen
26
Kristus-päivä
Turkuhallissa
17.-18.10. järjestettävä rukoustapahtuma kutsuu suomalaisia rukoile
maan maamme ja sen asukkaiden puolesta.
29
Romppanen
30
Raamatullinen nainen: Älä
pelkää! Pelko
voi olla jatkuva seuralaisemme: kalva va olotila, jossa jatkuvasti
mietimme, mitähän kamalaa seuraavaksi tapahtuu.
34
Kymmenen käskyä: Minä olen
Herra sinun
Jumalasi, älä pidä muita jumalia
Ensimmäinen käsky
haastaa kristittyä pitämään keskipisteessä vain yhtä Jumalaa.
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät
|
|
|
 |
|
NÄKY 1/08 
|
5
Pääkirjoitus
7
Urbaani unelma 2008
– Tapahtuman tarkoitus on tänäkin vuonna yhdessä eri seurakuntien kanssa
rakastaa ja palvella ihmisiä ja näin julistaa heille evankeliumia,
UU-päätoimikunnan puheenjohtajana aloittanut Jussi Miettinen sanoo.
8
Näky tästä eteenpäin
Entinen päätoimittaja siirtyy tekemään tutkimusta avioliittotyöstä. –
Näky-lehti on ainutlaatuinen yhteyden muoto, jota on hämmästelty
maailmanlaajuisestikin, päätoimittajana jatkava Seppo Pehkonen hehkuttaa.
12
Uskova ja mielenterveysongelmista toipuminen
Maija Harper on käynyt elämässään läpi kaksi vaikeaa masennusjaksoa. Niiden
aikana mieltä vaivasi jatkuvasti kysymys: miksi Jumala et kuule minua?
16
Evankelistan kutsu
Sointu Thakurin tie evankelistaksi on ollut ihmeitä täynnä.
20
Mal Fletcher ja suomalainen kouluturma:
Kuinka auttaa nuoria löytämään elämä tässä elämässä, etteivät he
menettäisi sitä tulevassa?
22
Hengellinen sodankäynti: Rakkaus ja anteeksiantaminen
Kristityn ei ole tarkoitus katsella maailmaa ja antautua sen
täytettäväksi. Sen sijaan meidän tulee herpaantumatta pitää katseemme
suunnattuna Jeesukseen, jossa Jumalan rakkaus tulee todelliseksi.
25
Nuori paimen
26
Valtakunta ja taiteet: Lauluntekijä
– On paljon vaikeampaa nousta estradille kapakassa, jossa kukaan ei tunne
Jeesusta, kuin uskovien suurtapahtumissa, René Laulajainen on huomannut.
29
Romppanen
30
Raamatullinen nainen: Rohkeutta!
Deborah, tuomarina ja sodan johtajana
Jumalan tahdon mukaan toiminut nainen, on yksi Raamatun arvokkaista
naisesikuvistamme.
34
Kymmenen käskyä: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi
– Kahdeksas käsky on monelle meistä päivittäinen koetinkivi, Sari Essayah
sanoo.
36
Musapalsta
38
Kirjahyllystä
40
Menonäkymät |
|
|
 |
|
NÄKY 6/07 
|
5
Pääkirjoitus
6
Kyllikki Malkki ja 40 rukouksen vuotta
– Aina olen pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että kristilliset arvot
kannattelisivat suomalaista yhteiskuntaa.
10
Bill Hybels Suomessa
GLS-seminaarissa pohdittiin, olenko palkka- paimen vai näylleni
omistautunut johtaja.
14
Tulevaisuustutkija Jari Metsämuuronen
Millaisia haasteita tulemme seurakuntana seuraavien vuosikymmenten
aikana kohtaamaan?
17
Suomalainen köyhyys
Köyhien Asialla -puolue pyrkii puolustamaan maamme varattomia.
20
Johtajan testit 6/6: Palvelemisen testi
Testillä tarkoitetaan toisarvoisilta tuntuvien tehtävien suorittamista,
joiden tekeminen ei näytä liittyvän henkilön kutsuun.
22
Näky-lehti kävi Lava palaa festareilla
24
Hengellinen sodankäynti 5/6: Valkeudessa vaeltaminen
Valkeudessa vaeltaminen on voitokkaan hengellisen taistelun
perusedellytys.
27
Nuori paimen
28
Valtakunta ja taiteet: Kuvataide
Johanna Rapinoja haaveilee Raamatun pohjalta tehdystä taiteesta ja sen
opettamisesta lapsille.
31
Romppanen
32
Raamatullinen nainen ja Jumalan lahjat
– Joulun tärkein lahjamme on Jeesus Kristus. Jumala antoi Poikansa
uhriksi puolestamme, jotta meidän ei tarvitsisi joutua kadotukseen,
Carmen Mäkinen kirjoittaa.
35
Rukoushaaste
Herää rukoilemaan maamme puolesta. Nyt on sen aika.
36
Kymmenen käskyä: Kunnioita isääsi ja äitiäsi
– Neljäs käsky sitoo merkillisesti sekä yksilön että yhteisön
menestymisen vanhempien kunnioittamiseen, Päivi Räsänen muistuttaa.
40
Musapalsta
42
Kirjahyllystä
44
TV ja evankelioiminen
– TV on ainoa media, jonka avulla maailma pystytään tavoittamaan
evankeliumilla, toimittaja Stefan Härus uskoo.
48
Menonäkymät
|
|
|
 |
|
NÄKY 5/07 
|
5
Pääkirjoitus
6
Pääkaupunkiseudun Urbaani Unelma
onnistui yli odotusten. Kuvareportaasi siitä, miten kaupunkilaisia
tapahtuman aikana palveltiin.
12
Yhteiskristillinen Cafe Good Mood
pyrkii Pieksämäellä tavoittamaan niitä paikallisia nuoria, jotka ovat
vieraantuneet seurakunnasta.
16
Johda missä olet
Tämänvuotisen GLS-johtajuuskonferenssin teema haastaa johtamaan sieltä,
missä ikinä olemmekin.
18
Johtajan testit 5/6: Motivaatiotesti
Jumala koettelee ja haluaa käyttää niitä, joiden palvelutyötä motivoi
Jumalan kunnia ja sielujen pelastus.
20
Espanjan oppivuodet
Mikko ja Lea Hursti oppivat lähetystyössä sen, että hengellistä työtä ei
koskaan tehdä ihmisille vaan Jumalalle.
24
Nainen ja vaikeudet
Haluaisitko olla kristitty, jollaiseksi Jeesus sinut alun perin
tarkoitti? Uskon, että se on täysin mahdollista. Mutta miten?
27
Nuori paimen
28
Valtakunta ja taiteet: Pienoishuoneet
Satu-Marianne Piispa rakentaa harrastuksenaan minihuoneita, joiden
kanssa on hauska lähteä evankeliointimatkalle.
31
Romppanen
32
Yleisöpalsta: Matkalla uskon varassa
34
Healing Room
on toiminut Suomessa jo vuoden.
36
Kylällinen avuntarvitsijoita
Marianne Masamba rakentaa yhdessä miehensä kanssa tämän kotikylälle One
Way Missionin avustuksella terveyskeskusta.
40
Musapalsta
42
Kirjahyllystä
44
Tue ensi vuoden Urbaania Unelmaa
48
Menonäkymät
|
|
|
 |
|
NÄKY 4/07

|
5
Pääkirjoitus
6
Päivi Räsänen & lapsen sylioikeus
Sosiaali- ja terveysasiat sekä perhepolitiik- ka ovat lääkärille ja
suurperheen äidille ominta aluetta.
10
Töissä Kambodzalaisessa lastenkodissa
Valokuvaaja Katja Turunen vie toivoa sinne, missä sitä ei ole.
16
Kadulla suloinen tuoksu
Evankelioimistiimi jakoi kaduntallaajille kesän kunniaksi ruusuja.
Kohtaamiset onnistuivat.
18
Johtajan testit 4/6: Luonnetesti
Johtajan luonnetta testatessaan Jumala sal- lii sen, että hän joutuu
jumalattomuuden ympäröimäksi. Mutta se ei saisi viedä mennessään.
20
Entinen elämä takana
Pia Lind ja Kirsi Nyrhinen työskentelevät lähetystyöntekijöinä Keniassa
ja auttavat siellä HIVin runtelemia afrikkalaisia.
24
Hengellinen sodankäynti 4/6: Johtaja & lankeemukset
Raamattu asettaa hengellisille johtajille korkeat vaatimukset. Miksi?
Syy siihen on johtajan lankeemuksen aiheuttama vahinko.
27
Nuori paimen
28
Valtakunta ja taiteet: Tanssija
Miia Olsson kiersi kansainvälisen tanssi- ryhmän kanssa lähes vuoden
ympäri Amerik- kaa. Tanssi on vahva keino kertoa evankeliumi.
31
Romppanen
32
Nainen ja kauneus
Raamatussa on lukuisia kertomuksia naisis- ta, joiden erikseen
kerrotaan olevan kauniita.
36
Uskon hinta
Turkinlähetteinä työskennelleet Vappulat tiedostavat kouriintuntuvasti,
mitä usko Kristukseen voi maksaa.
40
Musapalsta
42
Kirjahyllystä
44
Yleisöpalsta
48
Menonäkymät
|
|
|
 |
|
NÄKY 3/07
 |
5
Pääkirjoitus
6
Kitara ja Raamattu riittivät
Nuorten hätä vie Riku Rinnettä, toista UU-ta- pahtuman pääpuhujaa,
kaduille ja kouluihin.
8
Juokse poika juokse
Entinen jengijohtaja Nicky Cruz tulee pääkaupunkiseudun Urbaani unelma
-tapahtuman pääpuhujaksi.
10
E4 palkitsi vuoden evankelioimisteon
11
Romppanen
12
Julistavat vaatteet
Samuli Kivimäellä ja Harri Salmella on visio vaatteista, joiden avulla
evankelioiminen olisi helpompaa.
16
Sana kantoi
Anja ja Timo Itkosen suhteen kantavaksi voimaksi muodostui
Matteuksen evankeliumista löytynyt Raamatunlause.
18
Johtajan testit 3/6: Sana ja lupaukset
Jumalan lupaamat asiat, jotka olemme elämäämme omistaneet, tullaan
takuuvarmasti koettelemaan. Miksi?
20
Yritysvalmentaja Lasse Wendelin:
Onnistunut elämä ei putoa kristityn syliin vain Jeesukseen uskomalla,
vaan se on kilvoittelun tulos.
23
Ääni Jerusalemista
24
Hengellinen sodankäynti 3/6
Jumalan valtakunta ja pahat henget.
27
Nuori paimen
28
Uusi sarja: Valtakunta ja taiteet
Avausesittelyssä rumpali Tatjaana Kuivas.
32
Kutsumukselle kuuliainen
Fredrik Ekholm on mies, joka on piirtänyt puumerkkinsä moneen
hankkeeseen.
36
Steven Lightle ja juutalaisten paluumuutto
Jeesuksen takaisin tulemista edeltävä juutalaisten paluumuutto
Israeliin on kuin profeetallinen kello.
40
Musapalsta
42
Kirjahyllystä
44
Yleisöpalsta
48
Menonäkymät
|
|
|
 |
|
NÄKY 2/07

|
5
Pääkirjoitus
6
Markus Nikkanen ja urbaani unelma
–
Jeesus meni ihmistä lähelle ennen kuin Hän vaati tältä muutosta.
9
UU - salaisia päiväkirjamerkintöjä
Minun täytyy saada olla mukana tässä!
10
Findeco, kehitysyhteistyötä yhdessä
Kehitysyhteistyöhanke
vaatii monenlaista osaamista. Siksi kristillisiä hankkeita varten
perustettiin katto-organisaatio.
11
Romppanen
12
Lampaista paimenia
Kuinka kouluttaa seuraajista johtajia? Alex Absalom uskoo
Elämänkuvioiden voimaan.
15
Kolumni
16
Etsintä päättyi
Jaana Perälä löysi levottomuuteensa lääkkeen. Usko Jeesukseen antoi
rauhallisemmat elämäneväät.
18
Johtajan testit 2/6: Aika
Tuntuuko Jumala epäreilulta, koska Hän ei heti täytä sinulle antamiaan
lupauksia?
20
Sielunhoitajan tie
Jumala riisui Leena Turpeisen vanhoista malleista ja vasta sitten puki
päälle uutta.
22
Palvelun avaimia etsimässä
23
Ääni Jerusalemista
24
Hengellinen sodankäynti 2/6
Jos vastustus tulisi ulkopuolelta, se olisi helpompi havaita.
27
Nuori paimen
28
Äänityöläinen
– Radiotoimittajan työssä tarvitaan draaman tajua, Päivi Kyyrö
paljastaa.
31
Lehden paras juttu?
32
Vain yksi mies
Bill Wilson tekee työtä Amerikan slum- meissa. Hän uskoo, että yksi
ihminen voi saada ihmeitä aikaan.
36
Profetioiden koetteleminen
Kuinka suhtautua profetioihin, jotka selvästikään eivät toteutuneet
eli olivat vääriä? Mistä sitten oikean profetian tunnistaa?
38
Helvetissä
Juha Mattisson ajoi muutama vuosi sitten rajun onnettomuuden
moottoripyörällään. Leikkauspöydällä mies todettiin kuolleeksi.
40
Musapalsta
42
Kirjahyllystä
44
Yleisöpalsta
48
Menonäkymät
|
|
|
 |
|
NÄKY 1/07

|
5
Pääkirjoitus 6
Unelmaa toteuttamassa
Kolme energistä naista perustivat
Ohjelma- toimisto Kristallin, jotta näyttämötaiteet edistäisivät
tehokkaammin evankeliumin leviämistä.
11
Romppanen
12
Lontoon sydämessä Lontoon Hillsong -seurakunta tavoittaa niitä, jotka
ovat todella kiireisiä. Ja kävijämäärä kaksinkertaistuu vuosittain.
16 Uskonveljet
Sauli ja Johannes Pöysä ovat veljeksiä ja
saman asian miehiä. Usko ja rakkaus Jeesukseen yhdistävät.
18
Uusi sarja: Johtajan testit 1/6
Kuinka suhtaudut koettelemuksiin? Jos
haluat Jumalan käyttävän sinua, joudut takuuvarmasti hankaliin
tilanteisiin.
20
Voiko parisuhdetta varjella?
Kyllä, puolisot joutuvat tekemään
valintoja avioliittoaan suojellakseen. Mutta miten?
23
Ääni Jerusalemista
24
Uusi sarja: Mitä on hengellinen
sodankäynti?
Ensimmäisessä osassa tarkastellaan mielen
linnakkeita. Jos ihminen ei ole tarkkana ajatustensa suhteen, teot
alkavat puhua puolestaan.
27
Nuori paimen
28 Israel ja maailman loppu 3/3
Meitä kehotetaan rukoilemaan Jumalan
valtakunnan tulemista maan päälle ja rauhaa Jerusalemille. Molempia
rukouksia tarvitaan, vieläpä yhtä aikaa.
31 Lehden paras juttu?
32 Vatsamakkarasta kiinni
Satu Mäkinen sairastui anoreksiaan 20
vuotta sitten. Minäkuvan eheytyminen oli pitkä ja kivulias prosessi.
36 Yhdessä evankelioimaan Ensi kesän Näky-konferenssi laajenee Urbaaniksi
unelmaksi.
38 Kadonnut syöpäkasvain
Kolme vuotta sitten Unto Lipposen syöpä- kasvain
etäispesäkkeineen katosi esirukoilija Pirkko Jalovaaran rukouksen
seurauksena.
40
Musapalsta
42
Kirjahyllystä
44
Yleisöpalsta
48
Menonäkymät
|
| |
 |
| NÄKY 6/06

|
5 Pääkirjoitus 6 Uutta seurakuntaa istuttamassaViimeisen kymmenen vuoden aikana Suomeen on istutettu 140 uutta seurakuntaa. Mitä istuttajan olisi hyvä tietää?11 Romppanen12 Unelmasta unelmakeskus Historiallista Angelus Temppeliä ohittaes- saan Jumala antoi Tommy Barnettille näyn seurakunnasta, jonka tulisi olla Los Ange- lesin sydämessä.16 Viisautta seurakunnan istuttamiseen - Näinä vuosina en ole kuullut monestakaan seurakuntaistutuksesta, joka olisi tehty ensi- sijaisena tarkoituksenaan tavoittaa seura- kunnista vieraantuneita suomalaisia, Jukka Laamanen sanoo.18 MAXWELLIN JOHTAJUUSPERIAATTEET: Johtajan kestävä arvo näkyy hänen seuraa- jissaan.20 Meksikon suurin seurakunta Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalla on kaksi seurakuntaa, joita johtaa yksi ja sama pappisperhe jo kolmannessa polvessa.23 Ääni Jerusalemista24 ELÄVÄT LEGENDAT: Päivi ja Pentti Matara johtavat Suomen King's Kids -työtä
27 Nuori paimen28 Israel ja maailman loppu 2/3 Israel on palannut muinaiseen kotimaahansa 2000 vuoden hajaannuksessa olon jälkeen. Sillä on tärkeä viesti.31 Lehden paras juttu?32 Jumalan tsunami 2/2 Jumalan suunnitelma on vetää seurakuntaa - juutalaisia ja ei-juutalaisia - yhteyteen ja hengelliseen kypsyyteen erilaisten paineiden avulla.34 Profetiakooste38 Lahja Jumalata Kuuro ja nuottitaidoton tekivät yhdessä laadukkaan ylistyslevyn.40 Musapalsta42 Kirjahyllystä44 Yleisöpalsta
48 Menonäkymät
|
| |
 |
NÄKY 5/06
|
5 Pääkirjoitus
6 Raportti Näky-konferenssista
Paul Chungin profetia herätystä odottavalle
Suomelle rohkaisi.
10 Bill Hybelsin johtajuusseminaari
Suomeen: "Paikallisseurakunta on
maailman toivo"
11 Romppanen
12 Vainotusta seurakunnasta
lähetystyöntekijä
Uudet tuulet puhaltavat Boliviassa. Kymme-
niä vuosia tehty uuttera lähetystyö tuottaa
tulosta.
16 Heidi löysi Jeesuksen
Jumalan rakkaus yllätti. Puolivuotias uskova
tietää jo yllättävän paljon.
18 MAXWELLIN JOHTAJUUSPERIAATTEET:
Laki rajoitteesta. Johtajan kyvykkyys määrit-
telee myös johdettavien tehokkuuden tason.
20 Kansakuntien lippu
Kaksi Euroopan pääkaupungit kiertänyttä
esirukoilijaa vei maailman liput sisältävän
kankaan eduskuntaan Ilkka Taipaleelle.
Heillä oli rohkaiseva sanoma Suomelle.
22 Cityseurakuntien nimi muuttui
23 Ääni Jerusalemista
24 ELÄVÄT LEGENDAT: R.W. Schambach
aloitti parantajaevankelista A.A. Allenin
avustajana 1940-luvulla. Mies on julistanut
evankeliumia kohta 60 vuotta.
27 Nuori paimen
28 UUSI SARJA: Israel ja maailman loppu
Miten Jeesuksen kuvaus maailman lopusta
ja Israelin historiasta liittyvät yhteen? Kolmi-
osaisen sarjan avauslaukaus.
31 Lehden paras juttu?
32 Surusta iloon
Timo Hakanen ja Helena Kallio-Hakanen ovat
kumpikin tahoillaan joutuneet kohtaamaan
aviopuolisoidensa kuoleman. Tummasävyiset
värit vaihtuivat kirkkaiksi, kun he rakastuivat
toisiinsa.
36 Parantakaa särkyneet sydämet
"Helsinki on Jumalan kalenterissa. Herra
tulee liikkumaan väkevästi tässä kaupun-
gissa", saksalainen evankelista Suzette
Hattingh julisti Saalem-seurakunnassa.
40 Musapalsta
42 Kirjahyllystä
45 Tuo ystäväsi Näky-lehden tilaajaksi
48 Menonäkymät
|
|