Teksti: Paul Raja-aho

Kuva: Kuva Janne Ainesmaa

NEVER GIVE UP – Periksi ei anneta

Näky-lehti tapasi Suur-Helsingin seurakunnan pastorin Rauno Kokkolan. Jo 40 vuotta seurakuntaelämässä on opettanut hänelle, ettei ikinä kannata antaa periksi.

Jo kaksikymmentä vuotta Suur-Helsingin seurakunta, tuttavallisesti Suhe, ja sen pastori Rauno Kokkola ovat vaikuttaneet pääkaupunkiseudun hengelliseen elämään.

Vuosien varrella seurakunta on kasvanut 400 jäsenen yhteisöksi, jossa pyritään kasvattamaan nuoria vastuuseen. Suhen sunnuntaitilaisuuksien kävijät ovatkin suurimmaksi osaksi nuoria aikuisia.

Kaikki alkoi matkasta valtameren taakse.

Vuodesta 1978 Kokkola oli johtanut Suomen Yhteiskristillistä Raamattukoulua. ”Koulusta valmistuneisiin suhtauduttiin 1970-luvulla nihkeästi”, Kokkola muistelee. ”Heidän oli vaikea löytää omaa paikkaansa seurakunnista. Osa lähtikin sitten lähetyskentälle eri maihin.” Jokin silti puuttui.

Kymmenen vuotta raamattukoulua johdettuaan Rauno ja hänen vaimonsa Hanna-Liisa Kokkola lähtivät perheineen viettämään sapattivuotta Yhdysvaltain Oregoniin. Portlandin kaupungissa kokoontui City Bible -seurakunta, johon Kokkolat ihastuivat.

IHMEIDEN AIKA

”Seurakunta oli suuri, mutta silti lämminhenkinen ja ihmisläheinen. Sinne pääsi helposti sisälle”, Kokkola kertoo. ”Syntyi ajatus, että tällaisen seurakunnan voisi perustaa Suomeenkin.”

Suomessa odottivat ystävät, jotka olivat rukoilleet Kokkolan perheen tulevaisuuden puolesta. Vuonna 1990 perustettiin Suur-Helsingin seurakunta, johon liittyi saman tien 120 jäsentä.

Seurakunta kokoontui ensin Tikkurilassa ja sitten Leppävaarassa. Vuonna 1995 tapahtui jotakin sellaista, josta oli unelmoitu: Jumalan voima ilmestyi seurakunnassa.

”Ihmisiä alkoi tulla joukoittain uskoon. Monet parantuivat sairauksistaan”, Kokkola muistelee. ”Monen vuoden ajan järjestimme kokouksia joka ilta tiistaista sunnuntaihin.” Seurakunta kasvoi, ja kokouksiin tuli väkeä ympäri Suomen.

Liikehdintää kutsuttiin toisinaan nauruherätykseksi tai torontolaisuudeksi, ja lieveilmiöihin pitikin välillä puuttua. Se oli kuin tulva, joka vei mennessään. ”Jotkut pahastuivat ja toiset eivät pidemmän päälle kyenneet arvioimaan omia voimiaan ja väsähtivät”, Kokkola muistaa. Joidenkin perhe-elämä kärsi.

UUSI ALKU

Jumalan antamaa mahdollisuutta ei kyetty kaikilta osin kanavoimaan seurakunnan arkielämään. ”Eihän kukaan jaksa sellaista, että istutaan lähes joka ilta kokouksissa. Rupesimmekin vähentämään niitä”, Kokkola kertoo.

Kun Leppävaaran tilan vuokra kolminkertaistui, Suur-Helsingin seurakunta alkoi uusin voimin kiertää eri tiloissa Helsingin keskustan tuntumassa. Suhe taitaakin olla Suomen ainoa pyörillä kulkeva suurehko seurakunta.

”Tavarat kuljetetaan joka sunnuntai vuokratiloihin”, Kokkola selittää. ”Kokouksissa käy keskimäärin 250 sanankuulijaa, joista pääosa on nuoria aikuisia.”

Pastori haluaa panostaa seurakunnassaan erityisesti nuoriin johtajiin.

”Juuri nuoret pystyvät parhaimmin vaikuttamaan omaan ikäpolveensa ja toimimaan esimerkkinä”, hän selostaa. ”Heillä riittää runsaasti intoa, ja he ovat valmiita palvelemaan. Nuoret kasvavat vastuuseen, kun heihin luotetaan.”

Kokkola kouluttaa nuoriaan jatkuvasti. Suur-Helsingin seurakunnalla on oma kristillinen koulu ja päiväkoti, ja seurakuntalaiset voivat opiskella australialaisen yliopiston alaisuudessa toimivassa raamattukoulussa.

VASTUU VANHEMMILLA

”Nuorekkaan seurakunnan toinen puoli on se, että vanhemmat seurakuntalaiset ovat jääneet sivuun”, Kokkola toteaa surullisena.

”Ymmärrän toki, että vanhemmat haluavat kokoukselta ja seurakunnalta erilaisia asioita kuin nuoret, mutta nuoret taas kaipaavat jotakuta, jolta pyytää tukea eri elämäntilanteissa.”

Vain sellaisella seurakunnalla on tulevaisuus, jossa on nuoria. Mutta Kokkolapa peräänkuuluttaa myös kristillistä vanhemmuutta.

”Nuoret tarvitsevat hengellisiä isiä ja äitejä, jotka tekevät aloitteita yhdessä nuorten kanssa ja jotka näyttävät esimerkkiä”, Kokkola huomauttaa.

Kokkolalla itsellään on neljänkymmenen haasteellisen vuoden kokemus hengellisestä työstä. Elämä on opettanut hänelle sen, että on tärkeä elää anteeksiantamuksessa. ”Haluan säilyttää siunaavan asenteen kaikkiin, niin pastorina kuin yksityiselämässäkin”, hän kertoo. ”Olen määrätyllä tavalla sinisilmäinen, sillä uudelleen ja uudelleen uskon ihmisistä hyvää.”

Matkallaan Kokkolaa ovat kuljettaneet sisäinen kutsumus ja Pyhä Henki. ”Pitää vain kulkea näitä polkuja!” hän naurahtaa.

VAIKEUKSISTA SISUA

Kokkola muistuttaa, että jos Jumala voi käyttää häntä, niin Hän voi käyttää ketä tahansa.

”Nuorena olin hyvin ujo”, hän toteaa. ”Punastuin kuin punajuuri, änkytin, pelkäsin tulla esille. Lapsena minulle kerran tokaistiin: ’Sinusta Rauno ei ole muuhun kuin lantakärryjen jarrumieheksi!’ Mutta armossaan Jumala alkoi minua kuitenkin käyttää.”

Amerikassa vietetyt vuodet ovat opettaneet Kokkolalle yhteyden merkitystä, erilaisuuden rikkautta ja myönteistä elämänasennetta. Lausahduksen Never give up hän oppi pastori Lester Sumrallilta. Periksi ei anneta on Kokkolankin elämänohje.

Tuota elämänohjetta Kokkola toteuttaa myös perheessään. ”Hyvä avioliitto on menestyvän seurakuntaelämän perusta. Avioero on sana, jota en halua edes käytettävän!” hän teroittaa. Hanna-Liisa Kokkola työskentelee seurakunnassa miehensä rinnalla, ja parilla on takanaan 35 yhteistä vuotta.

Suur-Helsingin seurakunnassa vaalitaan näkyä tavoittaa koko Helsinki ja kasvaa 5000 hengen seurakunnaksi. Pitää siis uudistua jatkuvasti, paikalleen ei voi jäädä - sen rullaluisteleva pastori hyvin tietää.

Kokkola muistaa vieläkin ne ajat, kun Pyhä Henki kosketti voimakkaasti hänen seurakuntaansa. ”Sellaista ei voi selittää - se on vain koettava. Nuo ajat ovat jättäneet janon sydämeen, että tulevaisuudessakin Pyhä Henki tekisi jotain sellaista”, Kokkola unelmoi.

Hän katsoo luottavaisesti Suomen tulevaisuuteen.

”Uskon, että Pyhä Henki alkaa tehdä työtään voimakkaasti”, hän julistaa. ”Ihmisiä pelastuu, sairaita paranee, perheet eheytyvät. Kun Jumala muuttaa ihmiset, he muuttavat koko yhteiskunnan.”